Etusivu Ajankohtaista Hääsuunnittelu Matkan varrelta Yhteistyö Yhteystiedot

 

Alkukesän vihreää

 

Lämpimänä kesäkuun alun lauantaina juhlittiin musiikkipitoisia, iloisia häitä  Ulvilassa, kauniissa Villa Hellerannassa. Juhlan somistusteema haettiin hääparin mieltymysten, alkukesän raikkaiden värien sekä kauniin juhlapaikan mukaan. Väreiksi valittiin luonnonvalkoinen ja kevään vihreä, romantiikkaa mukaan toi pitsi ja helmet. Pienenä piristevärinä toimi vielä vadelmanpunainen.

 

                                                                       

 

 

Ensikosketuksen Hää- ja Juhlapalveluun jo aikuisikään ehtinyt hääpari sai Porin häämessuilla helmikuussa. Tuolloin aikaa häihin oli reilut neljä kuukautta. Häiden visuaalisen puolen suunnittelu aloitettiin katsellen yhdessä suuri määräideakuvia, joista poimittiin miellyttävät asiat, ja samalla alkoi hahmottua tuleva linja. Yksityiskohtia hiottiin yhdessä ideoinnin ja kattauskokeiluiden pohjalta. Vaikka juhlapaikka itsessään tarjosi kauniit puitteet, tahdottiin luoda kuitenkin tuosta tärkeästä päivästä juuri oman näköinen.

 

          

 

 

Näin morsian kertoo itse:

 

"Halusimme tehdä häistämme juhlallisen ja omannäköisen juhlan, jossa vieraat viihtyvät. Meillä oli tiedossa, että joukko (18) leikki-ikäistä lasta tulee mukaan ja heidän viihtymisekseen piti kiinnittää erityistä huomiota.

 

Ajatus häiden ’Helmi’ -teemasta oli syntynyt morsiuspuvusta, jonka yläosa oli kaunis ja helmikoristeinen. Kertoessani ajatuksistani Marikalle ensimmäisessä tapaamisessa sain häneltä heti tukea. Samalla kertaa hahmottelimme ja rajasimme jo värimaailmaa ja tyyliä, jota tavoittelimme, ja jolle varhainen kesä ja kaunis juhlapaikka loivat hyvät edellytykset. Vaikka omat ajatukset vielä hapuilivat eri vaihtoehdoissa, Marikalla oli valittu linja hallussa koko suunnittelun ajan. Hänen valmiista runsaista malleistaan ja ideoistaan oli mukava ja tehokasta poimia sopivia vaihtoehtoja, joita sitten yhdessä viimeistelimme meille sopiviksi. Kokeneena juhlien järjestäjänä hänellä oli myös realistinen kuva aikataulutuksesta, kuin myös onneksemme joustoa hypätä puikkoihin, jos itse emme ehtineet tehdä kaikkea mitä olimme suunnitelleet toteuttavamme.

 

Juhlaväki ihasteli niitä lukuisia pieniä, viimeisteltyjä yksityiskohtia. Tunnelma säilyi viihtyisänä koko juhlan ajan lämpimän kesäyön pikkutunneille saakka. Jälkeenpäin olemme saaneet runsaasti kiitosta juhlien järjestelyistä ja ohjelmasta.

 

Erityisen mieluisaa oli yhteistyön sujuvuus Marikan kanssa. Kiitos siitä vielä kerran."

 

 

 

 

 

Takaisin