Etusivu Ajankohtaista Hääsuunnittelu Matkan varrelta Yhteistyö Yhteystiedot

 

Säihkettä luonnon helmassa

 

Minna ja Aimo ovat pitäneet yhtä jo pitkään, mutta he halusivat siitä huolimatta järjestää kivat häät suurelle sukulais- ja ystäväjoukolle.

 

Juhlapaikaksi valikoitui Vahojärven Leirikeskus Parkanossa, morsiamen synnyinsijoilla. Koska kutsulistalla oli reilusti yli 200 nimeä, rajoitti se juhlapaikan valintaa. Vahojärvi hurmasi tiloillaan ja ympäristöllään, sijaitseehan se järven rannalla kauniin luonnon keskellä tilavassa pihassa.

 

Yhteistyö Marikan ja Minnan välillä häiden suunnittelun osalta aloitettiin n. yhdeksän kuukautta ennen h-hetkeä, ja matkan varrella suunniteltiin niin visuaalista puolta kuin aikataulutustakin. Tehtävälistoja päiviteltiin

puolin ja toisin, että pysyttiin aikataulussa.

 

Morsiamen toiveiden mukaisesti juhlaväreiksi päätettiin valkoinen, vaalean vihreä sekä hopea. Vaikka juhlittiin luonnon keskellä, ei lähdetty maalaisromantiikan polulle, vaan juhlapaikalle luotiin säihkettä ja kimallusta.

 

 

Suuren vierasmäärän vuoksi osa ruokailijoista, juomatarjoilu sekä tanssi orkestereineen sijoitettiin erillisiin telttoihin.

 

 

Kauniin vihkiseremonian kruunasi upeaääninen Mirja Poikkeus lauluesityksillään. Kirkosta hääpari poistui vanhalla T-Fordilla. Illan aikana juhlakansaa viihdyttivät niin kilpatanssiesitys, stand up -show, kasvomaalaus lapsille, karkkibuffet kuin boolisuihkulähdekin. Iltapalan kruununa oli kokonaisena palvattu possu, jota kokki leikkasi juhlakansalle.                     

 

                     

          

Näin morsian kertoo itse juhlien jälkeen:

 

"SINULLE MARIKA ISO KIITOS!!!
On ihanaa oikeasti että olet olemassa. Sinä teit meidän juhlasta juuri sellaisen kuin halusin, ja jopa Aimonkin sanoi että oli tosi hienot ja hyvin onnistuneet juhlat. On tullut jälkeenpäin paljon kiitosviestejä, ja vanhempie
ni kautta olen kuullut lisää kuinka upeat ja vähän erilaiset puitteet kuin mihin ovat tottuneet. Myös se että lapset oli otettu hyvin huomioon sai kiitosta. Hyvää ohjelmaa oli, ja kaikki asiat sujuivat viiveittä, josta sinulle kuuluu täysi kymppi!"

 

 

 

Takaisin