Etusivu Ajankohtaista Hääsuunnittelu Matkan varrelta Yhteistyö Yhteystiedot

 

Auringonkukkien loisteessa elokuussa

 

 

 

Kesällä 2006 avioitunut Tuija turvautui hääsuunnittelijan apuun hääjärjestelyissä. Suunnitelmat olivat alkaneet hyvissä ajoin, ja häiden suuret linjat ja varaukset oli kunnossa. Muu suunnittelu ja yksityiskohtien hionta ei kuitenkaan edennyt aivan suunnitelmien mukaisessa aikataulussa työn ja harrastusten täyttäessä vapaa-ajan, mikä alkoi vähän vaivaamaan mieltä. Tuijan kaasot asuivat molemmat eri paikkakunnilla, joten yhteistä suunnitteluaikaa oli vaikea järjestää. Kaasoilla oli kuitenkin oma vastuunsa itse hääpäivän läpiviennistä ja ohjelmista, joten heilläkin riitti tekemistä. Lähipiiristä löytyi kuitenkin apu, ja Marika alkoi auttaa hääparia suunnittelussa ja ideoinnissa. Ensitapaamisessa keskusteltiin siitä, mitä on jo tehty valmiiksi, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi, ja ennen kaikkea siitä, mitä tuleva hääpari odottaa tulevalta juhlalta.

 

Suunnittelun lähtökohdaksi koottiin eri osa-alueista koostuva tehtävä- ja muistilista, jota alettiin täydentämään järjestelmällisesti. Somistuksen osalta kerättiin ideakuvia kiinnostavista väreistä, kukista ja muista yksityiskohdista, sekä kokeiltiin asioita käytännössä. Näiden pohjalta alkoi löytyä häiden värimaailma ja koristeet, jotka noudattelivat morsiamen värikästä persoonaa ja mieltymyksiä. Toteutettavat asiat kerättiin kuvakollaasiin, joka keräsi häiden visuaalisen ilmeen yhteen, ja auttoi myös talkooporukkaa häitä edeltävänä iltana, kun juhlapaikka laitettiin kuntoon.

 

 

Hääpäivän lähestyessä tehtiin muistilistat mukaan otettavista asioista, runko hääviikolle sekä hääpäivän ohjelma, joka jaettiin kaikille järjestelyissä mukana oleville. Viime hetkillä vielä suunnittelija varmisteli, että muutamat pienet yksityiskohdat on hoidettu.

 

Tuijan tapauksessa hän vastasi itse suurimmasta osasta järjestelyitä, ja suunnittelija antoi mm. taustatukea, vinkkejä, muistutuksia ja varmistuksia sekä vaihtoehtoja, joista Tuija poimi itseään eniten miellyttävät. Tämä onkin varmasti yleisin tapa käyttää hääsuunnittelijaa. Toki on mahdollista, että annat suunnittelijalle myös vapaat kädet.

 

Miten Tuija itse sitten koki hääsuunnittelijan käytön edut?

 

- Ehdottomasti tärkeimpänä etuna koin ne lukemattomat vinkit ja ideat (esim. somistukseen liittyen), joita Marikalta sain. Itse en olisi ehtinyt hakea, enkä välttämättä löytänytkään läheskään niin paljoa erilaisia vaihtoehtoja. Tuntui kuin olisi ns. astunut valmiiseen pöytään.
 
Erittäin suurena apuna koin myös sen, että Marikalta saa vuokrattua erilaisia häihin sopivia tavaroita, kuten maljakoita, kynttilälyhtyjä jne. Olisi tuntunut hassulta ostaa iso määrä tavaraa, joille ei olisi jälkikäteen ollut juurikaan käyttöä. Vuokraaminen oli helppo ratkaisu.
 
Lisäksi Marikalla on paljon kontakteja erilaisiin Satakunnan alueen yrityksiin. Marikan kontaktien avulla löysimme mm. häiden väriteemaan sopivat kynttilät (kynttilöitä etsiessäni olin jo kiertänyt lukemattoman määrän kauppoja). Marikan kontaktien avulla sain tietää yrityksistä, joita en edes aiemmin tiennyt olevan olemassakaan.
 
Iso apu oli myös Marikan tekemistä, kaiken kattavista muistilistoista. Ilman muistilistoja moni asia olisi jäänyt huomaamatta.

          

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                 

 

 

 

                     Takaisin